21. Maaliskuuta 2011, Maanantai

(klo 07.30) "GOOOOOOOD MOOOOORNING VUOKATTI!#%¤%"!!" Ja jalkaan sattuu eilisen takia ihan huolella. Onneksi kyseessä on vain napakka venähdys sivuristisiteessä, jos käy uskominen Kajaanin terveyskeskuksen päivystävää lääkäriä. Tohtori heitti kyllä ihan optimistisen arvioin, johtuu varmaan sunnuntaista, tuplaliksat ja kaikkee.

Aamu alkaa kuitenkin perusrutiineilla. Pisut, pesut ja nauttimaan ravitsevasta aamiaisesta. Prinssinageja, kokkelia (muna), leipää ja kuppi kunnon mustaa plöröä herättää hyvin väsyneimmänkin taistelijan uuteen päivään. Edessä on päivä, jota ainakin allekirjoittanut on odotellut koko reissun ajan - hiihtolenkki. Hyvän opetuksen ansioista sukseen on tullut huomattava määrä luistoa lisää, joten on kiva päästä testaamaan sitä vähän pidemmälle matkalle. Vielä  majoitukseen vaihtamaan asianmukainen varustus ja siirtyminen lähtöpaikalle.

(klo 09.00) Kokoonnuttiin koko ryhmä stadionille lähtöä varten. Opettajien johdolla muodostettiin pitkä letka ladulle hiihtotaidon mukaan. Kovien hiihtäjien on helpompi ottaa ryhmää perästä kiinni jos jono alkaa rakoilla. Ryhmä eteni retkihiihtovauhtia ja pysähdyksiä pidettiin useaan otteeseen. Tarkoituksena oli, että kukaan ei putoa ryhmästä ja kaikilla on kivaa. Puolessa välissä matkaa meille oli luvattu pysähdys pienessä pirtissä, jossa toimi pieni kahvila.

Kioskikahvilasta on pakko mainita yksi juttu. Odotin, että tiskin takana olisi istunut vanhempi ihminen, joka toivottaisi meidät lämpimästi tervetulleeksi idylliseen mökkiinsä. Mutta kun ei. Kassan takana istui noin kolmissakymmenissä oleva kainuulainen mijäs Mr. Lothar fanipaita päällä. Tosi fani ei todellakaan häpeä näyttää mistä tykkää! Ja äijän pullakahvit maistuivat kyllä vallan mainiolta pienen reippailun ja kylmän viiman jälkeen, joten en tuomitse fanittajaa.

Pirtiltä takaisin majoitukseen oli matkaa n. 7 km, jolloin koko matkan pituudeksi tuli 12-13 km. Takaisin sai painella omaa vauhtia ja nopeimmat kerkesivätkin ruoanlaittoon muutamassa minuutissa. Itse naatiskelin hiihtämisestä kaikessa rauhassa ja palattuani reissulta kämpässä tuoksui valmis pyttipannu.

Ruokailun jälkeiset tunnit päivälliseen saakka ovat itseltäni vähän pimennossa, koska nukuin. Muut opiskelivat tällä välin rinteessä alppihiihtoa, tästä Ruut kertoo myöhemmin lisää.

(klo 18.30) Heräsin päivälliselle. Johan sitä oli alkanut pikkuisen jo hiukoa. Paistetut muikut upposivatkin pikku nälkään, kuin rautainen kanki isoon räkäpalloon. Ruoat olivat muutenkin hienosti hoidettu urheilukeskuksen puolelta, ikinä ei joutunut pettymään. Ruokailun jälkeen innokkaimmat alkoivat jo orientoitua suomalaiseen saunakulttuuriin ja sauna kävikin kuumana hieman myöhemmin. Löylyjen pihinästä rohkeimmat siirtyivät avannon lotinaan. Mielestäni oli jo saavutus saada itsensä avannon reunalle, koska lunta pyrytti vaakasuoraan ainakin sadan mailin tuntivauhtia. Itse seurailin tilannetta sisätilan lämmöstä. Verenkiertoa paranneltiin saunan jälkeen vielä kaikennäköisillä vippaskonsteilla ja tunnelma oli mitä hienoin. Sen koko ryhmä oli kyllä ansainnut. Juttua piisasi saunan oleskelutilassa ja korttimestaruuksiakin ratkottiin. Untenmaille siirryttiin siinä puolenyön aikaan ja kauaa ei tarvinnut odotella Nukkumattia ja rekkalastillista unihiekkaa. Kyllähän uni maistui!

Laku-Lasse

HUIMAA VAUHTIA RINTEISSÄ!

Iltapäivällä siirryttiin taas muutamaksi tunniksi rinteille. Nyt saatiin viimeistä kertaa raahata lasketteluvälineet harteillamme pitkin kärsimysten tietä(lyhyt matka asunnoilta rinteille). Hiki puski päälle siis jo matkan varrella:) Siellä meitä oli taas vastassa tutut iloiset miehet eli Jupe ja pikku-Jussi! Hieman haikeana tietäen, että matka on lopuillaan siirryttiin tutuksi tulleille Heserinteille. Tällä kertaa hiottiin jo opittuja taitoja ja lasketeltiin Jupen sanoin semihäröpalloina alas. Olo oli aika puhki päivän hiihtolenkin jäljiltä joten reidet huusivat hoosiannaa.. mutta alas päästiin aina. Jupe jaksoi koko ajan kannustaa meitä ja keksiä mitä hauskimpia harjoituksia sekä ilmaisuja niille.

Välillä saatiin ottaa mutustelulaskuja omassa tahdissa. Itse olin niin uupunut, että kun pääsin hissillä ylös niin etsin aurinkoisen paikan ja rojahdin siihen toivoen ruskettuvani. Jylhä ja Jupe kyllä huutelivat, että tarkoituksena oli laskea alas, mutta reisiä ei huvittanut enää. Tuntematon naislaskettelija tuli myös huolestuneena luokseni ja kysyi voisiko auttaa (luuli varmaan, että olen hukannut äidin ja isin:D)

Edistyneempi lasketteluryhmä olikin jo tutustunut Vuokatin huimempiin rinteisiin sillä välillä, kun me sahasimme Heserinteitä ylös alas. Nyt kun matka läheni loppuaan rohkeni Jupe kysyä, josko mekin siirtyisimme laskemaan viimeisen laskun hieman jyrkempään mäkeen. Pojat tietenkin innokkaina olivat jo mukana kun tytöt hieman miettivät. Yhteistuumin kuitenkin lähdimme urheasti kohti uusia haasteita. Kaikki muut lähtivätkin hienosti laskemaan kohtalaisen jyrkkää mäkeä, kun minä taas jähmetyin paikoilleni. Jupe sai kuulla kauniin kiljuntani ja syöksyi apuun. Minäkin pääsin auraamalla ja pizzaslaissien voimalla alas aplodien saattelemana. Kyllä hyvä ryhmähenki on hieno asia!

Illalla tosiaan saunoimme ja melkein kaikki uskaltautuivat avantoonkin. Itsekin (ihme kyllä) juoksin järkyttävän kylmään veteen ja sitäkin nopeammin takaisin saunaan. Nukkumatti tuli minulle joka ilta liian nopeasti joten läksin taas ensimmäisenä pehkuihin. Hyvillä mielin ja onnellisena meidän mahtavasta ryhmästä nukahdin saman tien (ja kovasti toivoin etten taas aamulla saisi kuulla Iidalta kuorsauksestani).

Ruut-Ruttunen

Uuden oppimista ja kaihoisia kyyneleitä - "No ompa paha!"

Tiistai 22.3.2011

Viimeiseen Vuokatti-aamuun herättiin vaihtelevissa tunnelmissa. Osa porukasta oli herännyt jo ennen kukonlaulua odottamaan päivän tulevia koitoksia. Ohjelmassa oli  tutustumista uuteen lajityyppiin (lumilautailu tai telemark-laskettelu). Muutama ryhmämme jäsen ei kuitenkaan ollut aivan yhtä innostunut tulevista haasteista, sillä nukkumaan oltiin menty vasta auringonnousun aikaan (sekavien katolla kiipeily -episodien jälkimainingeissa). 

Aamupalalla oli siis tavattavissa muutamia kirsikkasilmäisiä, kuolemalta haisevia - mutta silti niin iloisia ja optimistisia OKL-opiskelijoita valmiina siirtymään rinteeseen uhmaamaan uusia haasteita kofeiinin ja positiivisen elämän asenteen voimin. "No ompa paha!" 

Päivän epistolaan kuului siis uuteen laskettelumuotoon tutustuminen. Vaihtoehtoina olivat lumilautailuun tai telemark-lasketteluun tutustuminen alkeisopetuksen kautta tai oma vapaamuotoinen laskettelu haluamallaan tyylillä. Lumilautailun rantaan veneensä nokan kääntäneitä oli noin 10 kappaletta. Alun kangertelun jälkeen laskeminen sisälsikin enemmän estetiikkaa kuin Tukiaisen ja Länsmanin hääseremonia. Telemarkkiin osallistuminen oli huomattavasti harvalukuisempaa, opetukseen osallistui vain kolme opiskelijaa. Vähäisestä osallistujamäärästä huolimatta taso oli kovempaa kuin Chuck Norrisin monoski-laskettelu ja pidettäköön mielessä, että hän harrastaa seksiäkin monoski jalassa. 

Laskettelutreenien jälkeen oli Vuokatin kahviossa hiihdonopettajien pitämä loppupalaveri, jossa annoimme opettajille sekä Vuokatin järjestelyille palautetta. Palautteen annon lomassa opettajat tottakai kehuivat huimaa kehitystämme... Hiihdonopettajien puheen lisäksi ainakin meidän huomiomme kiinnittyi myös lasivitriinissä  näytillä olevaan Samsungin kauniiseen uuteen 9-sarjan LED-televisioon. Televisio on alle sentin paksuinen!!!

Itsevarmuutemme ollessa yli sentin paksuinen, siirryimme rinteestä takaisin hotellihuoneistollemme puhkuen innokkuutta uusista taidoistamme. Lupauksemme jatkaa lajitaitojen harjoittelua Turun Hirvensalossa kaikuivat Vuokatin rinteestä tyhjyyteen kuin Timo Soinin lupaukset Portugalin avustuspaketin mahdottomuudesta. Kiirettä oli ilmassa varmasti kaikissa huoneissa, koska aikataulumme oli taas vedetty melko tiukalle, kuitenkin kaikkien oli käytävä suihkussa,  pakattava tavaransa ja käytävä maksamassa asumisensa alle tunnissa! Kaikki kuitenkin sujui melko jouhevasti, ja ainoastaan perinteiset myöhästyjät viivyttivät lähtöämme muutamalla minuutilla. Vuokatti jäi taakse ja kaiholla katsoimme ihanaa yo-kylä-tyyppistä asuntolaamme, kun kuskimme Mauri kaartoi bussimme päätielle ja kohti etelää.

Heti bussimatkan aluksi suuntamiseen lounaalle, koska kukaan ei ollut ehtinyt syömään Vuokatissa kiireisen aikataulun vuoksi. Suureksi pettymykseksi pysähdyimme Hesen sijaan ABC-burgeriin, jonka ero Heseen on kuin Sinebrykoffin lonkerolla Hartwallin vastaavaan. Ruoka kuitenkin meni alas ja matka jatkui taas melko pitkän lounaan jälkeen. Ikuisuudelta tuntuvan bussimatkan ajanviettotavat olivat vaihtelevat: osa porukastamme valmistautui tuleviin liikunnan aineopintojen pääsykokeisiin, kun taas osa sivisti itseään katsomalla Jim Carreyn huikean ja yleissivistystä nostavan The Mask -elokuvan. 

Kellon viisareiden paetessa vihreänaamaista Jim Carreya saavuimme Educariumin parkkipaikalle viimein puolen yön aikaan. Reissusta rähjääntyneet ja reisilihastensa lihassäikeet tuplanneet liikunnan sivuaineopiskelijat hyvästelivät toisensa kaihoisin kyynelein autojensa takalasien läpi haikaillen Vuokatin raikkaan rinneviiman perään.

-Joni & Lauri

”Nyt kyllä kestää!”

Perjantai 18.3.2011

Pirteitä ilmeitä ja kuivaa huumoria oli luvassa, kun liikunnan appron ryhmän oli määrä lähteä kohti susirajaa Vuokattiin.  Bussireissun oli määrä alkaa 02.45, mutta yllättäen ryhmästämme löytyi yksi arjen sankari, jonka taidot käyttää kellojaan olivat samalla tasolla Titanicin kapteenin suunnistustaitojen kanssa. Matkaa siis jatkettiin Edun pihasta Tuomiokirkon eteen, jossa odottelimme joukostamme puuttuvaa Nakkilan Tarzania. Lopulta pääsimme matkaan, hiihdossa Satakunnan piirimestaruuskisojen palkintopallille yltäneen uroksen ansaitessa yhtä muikeat aplodit, kuin hän ansaitsi huimasta saavutuksestaan kotiväen kannustaessa häntä ladun varrella. Virtaa riitti ihmisissä yhtä kauan kuin allekirjoittaneen kännykän akussa, joten ei monikaan saanut pidettyä silmiään auki, vaikka taustalla pyöri legendaksi jo syntynyt elokuva kuolemaantuomituista, joita vartio ja hoivasi, aina niin monessa eri luonneroolissa esiintynyt Tom Hanks.

 Matkalla on saattanut tapahtua tuntien 03.00-05.30 välillä jotain, mutta näistä tunneista en kirjoita unieni häiriintyneisyyden vuoksi. Ensimmäinen pysähdys oli Tampereen jälkeen Orivedellä, tällöin moni heräsi uniltaan silmät punaisempana kuin kreivi Draculan hampaat ruokailun jälkeen. Pikapysähdyksen jälkeen seuraavana etappina oli Kuopio ja siellä aamupala niille kenelle se maistui. Professori Jylhä näyttikin mallikkaasti esimerkkiä ensikertalaisille latomalla tarjottimelleen kahden naisen päivittäiset kalorimäärät. Aamupalan jälkeen alkoikin monella jo silmistä paistaa innostus tulevaa reissuamme kohtaan, sen huomasi bussissa desibelien noustua Macchiavellin normaalille lounasruokailun tasolle.

Matkaa oli jäljellä enää noin puolitoista tuntia ja Eskolla alkoikin jo jännitys laukeamaan kotikontujen lähestyessä. Ikävä kyllä, palomiehemme oli joutunut uhrautumaan muiden puolesta ja ainoa paikka mistä tuli sammutusnestettä oli hänen nenänsä. Monien unelma toteutui kuitenkin, kun pääsimme Kajaanin alueille ja näimme Chuck Norrisin esikuvan lapsuudenkodin, sekä saimme hieman kuvaa kylästä ennen kuin saavuimme jääkaappien täydennyspaikalle paikalliseen supermarkettiin. Elintarvikekaupan hyllyiltä jäi ostospusseihin muistoksi kaikenlaisia tuotteita, joista en tässä yhteydessä halua sen enempää kertoa.

Pitkän ja raastavan odottelun jälkeen saavuimme lopulta päämääräämme Vuokattiin, jossa ne joilla ei välineitä omasta takaa ollut, kävivät hakemassa luistelusukset sekä monot. Suksien ja monojen tarkistuksen jälkeen odotti Turussa saakka mainetta niittävän urheiluopiston ravintolan ruokailu.  Mahojen täytyttyä, kuin kaljahyllyjen jonot kaupassa, oli matka suoraan voiteludemolle. Demon aikana saimme runsaasti mielenkiintoista tietoa, vaikka monelle teki työtä pelkästään silmien auki pitäminen. Voiteluoppien jälkeen pääsimme vihdoin ja viimein omiin huoneisiimme, joissa saimme viettää hetken omaa aikaa ennen ensimmäistä käytännön ohjelmaa.

Ensimmäisenä demona pääsimme leikkimään stadionin kentällä sekä pelaamaan pelejä sukset jalassa. Omalle kohdalle kyseinen demo tuli loistavaan paikkaan, koska luistelusuksia olen käyttänyt yhtä usein kuin Talvipäivät ovat nähneet selviä iltoja. Vaikka moni oli varmasti väsynyt aikaisen lähdön ja pitkän matkan takia, näytti kaikilla olevan hauskaa kentällä. Minäkin, joka turhaudun jos en osaa asioita, jaksoin yrittää koko demon ajan ja voin sanoa tunnin olleen hauska, vaikken peleissä täysin mukana aina ollutkaan. Illan viimeiset tunnit moni vietti kohottamalla ryhmähenkeä, toiset jotka väsyneenä sänkyihin kuukahtivat, keräsivät seuraavaan päivään energiaa, jotta pystyisivät muita väsyneempiä tsemppaamaan aamun tunneilla.

Joonas Suutala

Pertsa ja Kilu

Vuokatin hiihto- ja alppihiihtokurssi, sunnuntai 20.3.2011

Erkan aamupäivä

Aamulla heräsin toiseen kellon soittoon (painettuani ensin torkkua muutaman kerran) ja ensimmäinen näkymä oli Keinänen pyörimässä bokserit jalassa ympäri huonetta. Perinteiset aamutoimet hoidettuamme (ei niistä sen enempää) lähdimme kukin rahjustamaan kohti päärakennusta aamupalalle. Aamu oli kirkas ja raikas, ja matkalla aamupalalle silmät jo hieman aukenivat.

Aamiainen syötiin tuttuun tyyliin hiihtoasu päällä Juha Mieto -tyylisesti (miehellähän oli tapana saunoa sukset jalassa), jotta kellon lyödessä yhdeksän olisi edes teoriassa mahdollista olla ajoissa hiihtodemon alussa. Demoon saatiin hyvä startti seuraamalla Vuokattihiihdon perinteisen osuuden lähtölaukaus. Tämän jälkeen pääsimme itse testailemaan suksiemme kantoa. Vuorovaihto (tai mikä olikaan), vuoropotku ja tasatyöntö opittiin hyvien esimerkkien avulla ja meno olikin hurjaa, kun painelimme menemään pitkin järven jäätä.

Hiihdon jälkeen koitti lounaan vuoro. Kämpille saapuessani oli näkymä taas jo tutuksi tullut Keinänen pyörimässä alushousut jalassa ympäri eteishuonetta. Pojat osoittivat myös kyvykkyytensä kätevinä händimäneinä - tällä kertaa ruuanlaitossa. Valmispussipasta (lisää vain vesi) onnistui melkein. Hyvä pojat.

Elinan iltapäivä

Pertsailun jälkeen siirryimme tosiaan ansaitulle (?!) lounastauolle kämpille. Meidän tyttövoittoisessa (+minä) asunnossamme ruoanlaitto sujui moitteitta, eikä tarvinnut katsella bokserisankareitakaan, ainoastaan kauniita naisia. Näppärän ruoanlaiton jälkeen ehdimme ottaa jopa pienet, makeat nokkaunet.

Rinteeseen..!

Energiaa täynnä puhkuen suuntasimme kohti huimia rinteitä alppisukset olalla. Myös Iida uhmasi pientä flunssakutinaansa, ”Mieluummin tulee sitten kunnolla sairaaksi!” (lopputulos tälle lausahdukselle kävi toteen sitten myöhemmin…) Tällä kertaa olimme jokainen, ihan jokainen, ajoissa rinteessä! Annoimme kaikki itsellemme aplodit. Lähdimme ”Heserinteille” syventämään Jupen (joka jaksoi kuuliaisesti koko reissun ajan naljailla Hesestä, turkulaisista ja Turun murteesta) eilisiä oppeja alppihiihdon saloista.

Niin kuin eilenkin, ensimmäinen tunti sujui huutaessa hoosiannaa yhtä aikaa monoista kivistävien jalkojen kanssa, mutta onneksi ajan kanssa jalat tottuivat taas superergonomisiin laskumonoihin. Tänään karistimme viimeisetkin auraukset/pizzaslaissit pois huikeista laskutyyleistämme. Kokeilimme myös leikkaavaa käännöstä, ja suksemme kaartoivatkin pikimmiten smoothit urat valkeaan lumeen. Siinä jäivät jopa Vladimirit ja Tatjanat - joita rinteessä vilisi solkenaan - kakkoseksi! Uusia oppeja ja kokemuksia rikkaampina, jälleen hieman taitavempina laskijoina jäimme höntsäilemään rinteille omissa oloissamme joksikin aikaa. Suksi luisti myös jyrkemissäkin mäissä, vaikka alas tultiin kera muutamien äänitehosteiden yms. kiljahdusten. Alppihiihto on iloinen asia!!

Päivä melkein taputeltu

Päivällisellä oli tarjolla kaikkea, mitä nälkäinen hiihtäjä/alppihiihtäjä saattoi toivoa: savulohta, raejuustoa – ja muikkuja. Tonnikalan näköinen ja hajuinen päärynäkinuskijälkiruoka oli pettymys, mutta onneksi sen korvasi raikas (myös päärynänmakuinen) after ski –juoma, joita nautimme vallattuamme naisväen kanssa urheiluopiston aulan Idols-valvojaisia varten (joka on muuten Jaakon mielestä ”ihan scheissea”, katsoi silti). Niin kuin edellisinäkin iltoina, päätimme raskaan päivän Annukan kanssa saunoen ja raportoiden viimeaikaisista tärkeistä tapahtumista. Ja niin kuin edellisinä, ei tänäkään iltana tarvinnut jännittää nukkumaan menemistä tai unen päästä kiinni saamista. Sammuimme kirjaimellisesti kuin saunalyhdyt – odottamaan seuraavan aamun hiihtoretkeä. Kauniita unia!

Erkka Erze Antila & Elina Jakke Jakobsson